Aslan Gaisumov: Volga 


Aslan Gaisumov: Volga, 2015

Taiteilija Aslan Gaisumovin (s. 1991) videoteos Volga (2015) kysyy, miten – ja kenen – historiat muistetaan ja kerrotaan. Historioilla ja niitä muodostavilla dokumenteilla on hierarkioita: toiset edustavat virallista totuutta ja toiset eivät.

Volga on neuvostoliittolaisen autotehtaan automerkki, joka erityisesti 1960-luvulla tunnettiin neuvostoeliitin ja virkamiesten autona. Kun Neuvostoliitto vuonna 1989 hajosi, kaikki neuvostotasavallat itsenäistyivät. Tšetšeeno-Ingušetia oli kuitenkin vain autonominen osa uutta Venäjää, jonka johto ei suhtautunut alueen itsenäistymispyrkimyksiin myönteisesti. Asiaan vaikutti myös Tšetšenian halki kulkeva öljyputki, joka yhdisti Azerbaidžanin öljykentät Mustanmeren satamiin. Volga oli eräs symboli Venäjän keskusjohtoiselle alueellisen yhtenäisyyden pyrkimyksille, jonka jalkoihin jäivät monet Kaukasuksen kansat, monet paikalliset kulttuurit, kielet ja historiat.

Gaisumovin teos on spekulaatio tarinoista ja todenperäisyydestä ja myös teoksen visuaalinen ilmaisu asettuu poeettisen ja dokumentaarisen väliin. Kamera on koko sen historian ajan ollut väline, joka muokkaa havaintoa ja arvottaa kohteita. Eristäjänä sillä on kyky keräillä, valita asioita ja asettaa näytteille. Kuten Gaisumovin teos näyttää, myös itse-eletty historia luodaan ja rakennetaan, ja tällöin valokuvista ja kertomuksista tulee linkkejä menneisyyden ja tulevaisuuden välillä.

Kuva:
Aslan Gaisumov: Volga, 2015
Yksikanavainen, HD videoprojisointi, ei ääntä 4.11
Courtesy taiteilija ja galleria Emalin, Lontoo


Mahdollisuus

8.3.–26.5.2019
Suomen valokuvataiteen museo